Satu Sallinen Sauli.niinistö Sauli Niinistö täyttää tänään 70 vuotta. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö julkaisi Facebook-sivullaan hellyyttävän kuvan. Niinistö juhlii tänään 70-vuotissyntymäpäiviään. Kuvaan ovat päässeet myös presidentin ja Jenni Haukion alkuvuodesta syntynyt. Valtion velka kasvaa tänä vuonna lähes viidenneksellä noin 125 miljardiin euroon. Yhteinen velkamme lisääntyy ennätysnopeasti. Valtion velka kasvaa tänä vuonna lähes viidenneksellä noin 125 miljardiin euroon.

Syntymäpäiväkalenteri: Kenellä on syntymäpäivä tänään? – Kenen syntymäpäivä on tänään? Katso tänä päivänä syntyneet tunnetut ja historialliset henkilöt MSN.fi:n.

Eläkkeelle jäänyt näyttelijä Jarmo Koski, 68, ei ole lopettanut täysin töiden tekemistä. Hän on työskennellyt.

Suomi – Kreikka Euroopan Lentopalloliitto CEV joutui tekemään kovan päätöksen ja perumaan loput tämän vuoden junioreiden EM-karsinnat. Loput. Tänä kesänä ruotsalaiset olisivat kaikki lomailleet. – Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. Istumme mökeillämme päivittämässä listoja siitä, mihin saisi mennä, jos sattuisi. Kirjallisuuden Klassikot Te Kurssit Radiokeli Radiokeli häiritsee tv-lähetyksiä ympäri Suomea. – Radiokeli häiritsee tv-lähetyksiä ympäri Suomea – korkeapaineen

Kenen syntymäpäivä on tänään? Katso tänä päivänä syntyneet tunnetut ja historialliset henkilöt MSN.fi:n.

Tepsa Sodankylän Orakoskenmaassa juostujen iltarastien tulokset. Suunnistajille oli tarjolla myös 8,1 kilometrin Jukola-rata. J. Lainoja Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. Taalerin Vesa Heikkilä muistuttaa, ettei Suomen velka ole laskenut yhtenäkään. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara ei myöntänyt säätiön tytäryhtiöille yleishyödyllisyyttä. Aran ylijohtaja Hannu. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara ei myöntänyt säätiön tytäryhtiöille yleishyödyllisyyttä. Aran ylijohtaja Hannu.

Haastattelussa Esko KoveroKirjat 2020: 125 kirjaa, jotka kannattaa lukea nyt – Kirjastonhoitaja Nina Redmond joutuu jättämään unelmatyönsä pikkukirjaston hoitajana. Uusi luku alkaa, kun Nina lähtee.

Sauli.niinistö Sauli Niinistö täyttää tänään 70 vuotta. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö julkaisi Facebook-sivullaan hellyyttävän kuvan. Niinistö juhlii tänään 70-vuotissyntymäpäiviään. Kuvaan ovat päässeet myös presidentin ja Jenni Haukion alkuvuodesta syntynyt. Valtion velka kasvaa tänä vuonna lähes viidenneksellä noin 125 miljardiin euroon. Yhteinen velkamme lisääntyy ennätysnopeasti. Valtion velka kasvaa tänä vuonna lähes viidenneksellä noin 125 miljardiin euroon. Yhteinen

Kirjastonhoitaja Nina Redmond joutuu jättämään unelmatyönsä pikkukirjaston hoitajana. Uusi luku alkaa, kun Nina lähtee.

Kotimaa Lehti Sauli.niinistö Sauli Niinistö täyttää tänään 70 vuotta. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö julkaisi Facebook-sivullaan hellyyttävän kuvan. Niinistö juhlii tänään 70-vuotissyntymäpäiviään. Kuvaan ovat päässeet myös presidentin ja Jenni Haukion alkuvuodesta syntynyt. Valtion velka kasvaa tänä vuonna lähes viidenneksellä noin 125 miljardiin euroon. Yhteinen velkamme lisääntyy ennätysnopeasti. Valtion velka kasvaa tänä vuonna lähes viidenneksellä noin 125 miljardiin euroon.
Lainoja Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. Taalerin Vesa Heikkilä muistuttaa, ettei Suomen velka ole laskenut yhtenäkään. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara ei myöntänyt säätiön tytäryhtiöille yleishyödyllisyyttä. Aran ylijohtaja Hannu. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara ei myöntänyt säätiön tytäryhtiöille yleishyödyllisyyttä. Aran ylijohtaja Hannu. Kylppäriremontti Kirjallisuuden Klassikot Te Kurssit Radiokeli Radiokeli häiritsee tv-lähetyksiä ympäri Suomea. – Radiokeli häiritsee

Eläkkeelle jäänyt näyttelijä Jarmo Koski, 68, ei ole lopettanut täysin töiden tekemistä. Hän on työskennellyt.

Katsomio Kylppäriremontti Kirjallisuuden Klassikot Te Kurssit Radiokeli Radiokeli häiritsee tv-lähetyksiä ympäri Suomea. – Radiokeli häiritsee tv-lähetyksiä ympäri Suomea – korkeapaineen aiheuttama ilmiö pimentää televisioita, eikä sille voi mitään. Radiokeli aiheuttaa häiriöitä tv- ja radiolähetyksiin eri puolilla Suomea. Poikkeuksellinen radiokeli aiheuttaa häiriöitä antenni-tv:n vastaanottoon, tiedottaa Viestintävirasto. Jo jonkin aikaa jatkuneiden häiriöiden syy on poikkeuksellinen säätila ja korkeapaine.